Kloori vastaan kloridi — kaksi eri hyökkääjää
Puhekielessä 'kloori' ja 'kloridi' menevät usein sekaisin, mutta kiinnitysmateriaalien kannalta ero on ratkaiseva. Kloori (Cl₂) on annosteltava desinfiointiaine. Kloridi (Cl⁻) on se, mitä jää veteen — ja se on todellinen hyökkääjä, joka kohdistuu RVS-materiaaleihisi.
Mitä enemmän ainetta annostellaan, sitä enemmän kloridia kertyy veteen ja sen yläpuolella olevaan ilmaan. Kovassa käytössä olevissa uima-altaissa näemme 250–500 mg/l kloridipitoisuuksia — mikä ylittää selvästi sen, mitä A2-RVS rakenteellisesti kestää.
Kloridin aiheuttamat neljä vikaantumismekanismia
- Pistekorroosio: pieniä, syvälle tunkeutuvia kuoppia pinnassa.
- Rakokorroosio: raoissa ja tiivisteiden alla, joihin happi ei pääse.
- Jännityskorroosio: halkeilu vetojännityksessä (katso erillinen blogikirjoitus).
- Galvaaninen korroosio: eri metallien (esim. RVS, teräs, kupari) välisessä kosketuksessa.
Miksi 'A4' ei ole sama asia kuin 'turvallinen'
Monet asentajat olettavat, että A4 (316/316L) on ratkaisu. Useimmissa teollisuusympäristöissä tämä pitääkin paikkansa — A4 sisältää molybdeeniä ja kestää siksi paremmin klorideja. Mutta uimahallissa edes 316L ei riitä. Vasta 1.4529 (superaustenittinen RVS) antaa luotettavan puskurin vuosikymmeniä kestäviin uimahalliolosuhteisiin.
